fbpx

Tietoisku

Miten valita oikea kuntotarkastuksen taso?

Asuntokaupat ovat elämäsi suurimpia hankintoja. Kohteeseen sopivan kuntotarkastustason valinta on olennaisen tärkeää, jotta tiedät mitä myyt tai olet ostamassa. Riittävällä laajuudella tehty kuntotarkastus auttaa

Energiakriisi uhkaa, älä toista 1970-luvun virheitä!

Vuonna 1973 maailmaa kuritti energiakriisi, joka sai alkunsa arabimaiden hyökkäyksestä Israeliin. Sen seurauksena Suomen valtioneuvosto päätti käynnistää maanlaajuisen ja noin puolivuotisen energiansäästökampanjan. Säännöstelyyn kuului

Muista talosi syyshuolto. Katso muistilistamme!

Säännöllinen talon huoltaminen on tärkeää. Huoltotoimenpiteiden lisäksi rakennuksen kunto kannattaa myös tarkastaa säännöllisesti. Kun mahdollisiin ongelmiin puututaan heti, ne eivät ehdi kehittyä isoiksi vaurioiksi

Salaojan tehtävä kosteudenhallinnassa ja salaojien huoltotarve

Salaojan tehtävänä on rajoittaa pohjaveden nousua ja ehkäistä pohjaveden aiheuttamia rakenteiden kosteusongelmia. Salaojaputkien ja -kaivojen lisäksi rakenteeseen kuuluvat suodatinkangas ja hyvin läpäisevä salaojasoratäyttö sekä

Kiinteistöhuollon kilpailutus tai sen selkeyttäminen

Suuri osa taloyhtiöistä ja isojen kiinteistöjen omistajista ostaa kiinteistönhoitopalveluita, esimerkiksi siivousta ja pihan aurausta, ulkopuoliselta huoltoyhtiöltä. Tyytymättömyys huoltoyhtiöön on yleisin syy huoltoyhtiöiden kilpailutukseen taloyhtiössä.

Energiatodistus- koska sitä tarvitaan ja mitä sillä tehdään?

Energiatodistus on työkalu rakennusten energiatehokkuuden vertailuun ja parantamiseen myynti- ja vuokraustilanteessa. Energiatodistuksen avulla voidaan vertailla eri rakennusten energiatehokkuuksia. Vertailun kohteena on siten vain itse

Miten ilmanvaihto ja takka vaikuttavat sisäilman mikrobipitoisuuksiin?

Sisäilman mikrobipitoisuuksiin vaikuttavat monet eri asiat. Mikrobeja löytyy kaikkialta ja sulan maan aikana ulkoilman mikrobipitoisuus vaikuttaa huomattavasti sisäilman mikrobipitoisuuteen. Mutta muun muassa polttopuiden säilyttäminen

Muistoja homekoiristamme Ropo ja Raju

Meidän pitkäaikainen ja kaiken kokenut työntekijämme, homekoira Ropo, ehti uransa aikana toimia erikoisetsintäkoirana useassa yrityksessä. Ropo aloitti kouluttautumisen erikoisetsintäkoiraksi vasta kolmevuotiaana ja valmistui Porin

Miksi kuntoarvio on taloyhtiölle tärkeää?

Kuntoarvion avulla selvitetään taloyhtiön rakenteiden ja sen järjestelmien kunto, pääasiassa rakenteita rikkomattomin menetelmin, jotta korjaustarpeiden ajankohdat ja niistä aiheutuvat kustannukset on mahdollista määritellä. Kuntoarvioon

Koska kuntotarkastus kannattaa teettää?

Kuntotarkastus on rakennusalan asiantuntijan suorittama tekninen arvio kohteen kunnosta, huolto- ja korjaustarpeista sekä riskirakenteista tarkastushetkellä. Se perustuu kuntotarkastajan kohteessa tekemiin havaintoihin, kohteen käyttäjän haastatteluihin,