fbpx

Valvonta ja projektinjohto

Varaa tapaaminen

Huolestuttaako homeasiat, kummastuttaako kotisi tai taloyhtiön kosteus- tai kuntotutkimus?

Investigolta saat puolueetonta ja ammattitaitoista palvelua.

Valvonta ja laadunvarmistus

Rakennusteknisen valvonnan palvelumme varmistaa, että kohde toteutetaan hyvän rakennustavan, nykymääräysten sekä suunnitelmien mukaisesti.

Työmaavalvonnalla varmistetaan myös, että aikataululliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuvat sopimusten mukaisesti. Valvonnan yhteydessä dokumentoimme kaikki hankkeen eri vaiheet.

Valvomme sekä saneerauksia että uudiskohteita. Valvojamme ovat erikoistuneita rakennusten kosteus-, mikrobi- ja sisäilmaongelmiin, joten sekä saneeraustyömaalla, että uudisrakentamisessa osaamme ottaa myös tämän tärkeän näkökulman huomioon ja ehkäistä ongelmia.

Valvoja toimii yleensä eri osapuolien yhteyshenkilönä hankkeen kaikissa vaiheissa ja tilaajan apuna asiantuntijan roolissa. Palvelemme sekä yksityishenkilöitä, yrityksiä sekä kaupunkeja ja kuntia.

Ole yhteydessä niin varmistetaan, että rakennushankkeesi onnistuu! Hoidamme myös hankkeen kilpailutuksen ja laadimme tarvittavat asiakirjat.

Tarvittaessa olemme koko hankkeen projektinvetäjiä, jotta tilaajalle jää aikaa myös muuhun.

Palveluita toteutamme mm.
Seuraavilla alueilla

Vaasa ja Pohjanmaa

Valvonta ja projektinjohto Vaasa

Etelä-Pohjanmaa

Valvonta ja projektinjohto Seinäjoki

Ahvenanmaa

Valvonta ja projektinjohto Maarianhamina

Hekin luottavat meihin

Tuhansia tyytyväisiä asiakkaita
jo vuodesta 2015

Tutkittuja kohteita on jo yli 6 700. Asiakkaitamme ovat mm. kaupungit, kunnat, isännöitsijät, taloyhtiöt, kiinteistönomistajat, viranomaiset, yritykset ja yksityishenkilöt. Laajan asiakaskuntamme ansiosta saamme onneksemme tutkia hyvinkin erilaisia kohteita.

Hinnasto

Valvonta ja projektinjohto

Tilaa palvelu

Katso myös muut palvelut

Uudisrakennusten kosteusmittaukset

Ennen betoni- tai tasoitepinnan pinnoittamista on varmistettava että alusta on riittävän kuiva.

Ilmatiiveysmittaukset

Tarjoamme rakennuksen tiiviyden mittausta, vuotokohtien paikallistamista lämpökameralla, toimenpide-ehdotukset mikäli puutteita havaitaan, raportin sekä konsultointia ilmatiiviitä rakenneratkaisuja koskien.

Kiinteistökaupan kuntotarkastus

Myyjälle on laissa asetettu laaja tiedonantovelvollisuus itse rakennuksesta, tontista ja myös alueesta, jolla kiinteistö sijaitsee.

Sisäilmaongelmien selvitystyöt

Sisäilmaongelmia havaittaessa on ryhdyttävä mahdollisimman nopeasti toimenpiteisiin ongelman ratkaisemiseksi.

Lue lisää aiheesta

Tilaa palvelu

Hidden
Max. tiedoston koko: 1 GB.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.