fbpx

Tietoisku

Riskirakenne: tuulettamaton yläpohjarakenne

Yläpohjarakenteen tuuletuksella tarkoitetaan lämmöneristyksen ja katteen välisen ilman vaihtumista. Ongelmia alkaa yleensä muodostua, kun tuuletus on olematon tai sitä ei ole. Huonosti tuulettuvien kattoratkaisujen

Riskirakenne: valesokkeli

Valesokkelirakenteella tarkoitetaan ratkaisua, jossa ulkoseinän kantavan puurungon alapuu on sivuavan sokkelin yläpintaa alempana sekä usein myös lattianpinnan alapuolella. Ratkaisu on ollut tavanomainen sekä hyvin

Riskirakenne: puukoolattu alapohja

Puukoolatulla alapohjalla tarkoitetaan rakennetta, jossa puukorotteinen tai puukoolattu lattiarakenne on maanvastaisen betonilaatan päällä. Ratkaisu on ollut tavanomainen sekä yleinen vuosien 1950-1980 välisenä aikana. Ratkaisulla

Investigon Niklas Mehtonen sertifioitu rakennusterveysasiantuntijaksi

Sisäilmasta johtuva oireilu koskettaa aina sairastunutta ja hänen läheisiään. Sisäilmaongelmat ovat myös kansantaloudellisesti merkittävä haaste, sillä arviolta 800 000 suomalaista altistuu vuosittain terveydelle haitalliselle

Onko rakennuksen viilentäminen helteellä riskitön asia?

Olette varmaan nähneet, kun lämpimänä kesäpäivänä kosteus tiivistyy kylmään juomalasiin? Sama voi tapahtua rakennuksessa. Suomessa rakennukset ovat yleensä suunniteltu siten, että ulkona on kylmempää

Mitkä ovat myyjän ja ostajan vastuut kiinteistökaupassa?

Omakotitalon myymisessä on tärkeintä tietää, mitä myy. Myyjälle on laissa asetettu laaja tiedonantovelvollisuus itse rakennuksesta, tontista ja myös alueesta, jolla kiinteistö sijaitsee. Jokainen omakotitalon

Mitkä ovat tavallisimmat haitta-aineet rakennuksessa?

Miksi haitta-aineita tutkitaan? Haitta-aineita sisältävien jätteiden purkutyössä ja korjaamisessa on huomioitava työturvallisuus- ja jätteenkäsittelynäkökohdat. Kiinteistön omistajalla on ensisijainen vastuu rakennuksessa käytettyjen rakennusmateriaalien tunnistamisesta, uusimisesta

Kosteusvaurio, kuntotarkastus, homemittaus- tiedätkö mistä puhutaan, kun puhutaan sisäilmaongelmista?

Saisiko homemittauksen? – Se on meille hyvin yleinen pyyntö, mutta se ei oikeastaan tarkoita yhtään mitään. Se on vähän kuin menisi ruokakauppaan ja sanoisi

Pikatestissä: homeen kotitesterit

Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy kaikenlaista, esimerkiksi homeen kotitestereitä. Hankimme pari testeriä, ”Healthful Home 5 minute mold test”, kokeillaksemme miten ne toimivat. Testerien toiminta muistuttaa

Olisiko korkea aika tehdä omakotitalosi vuosikatsastus?

Tarjoamme kaikille omakotitalo-omistajille mahdollisuuden talonne vuosikatsastukseen. Asiantuntijamme tarkastavat aistinvaraisesti talon ulko- ja sisäpuolen, arvioivat riskit sekä eri rakennusosien tutkimus-, huolto- ja korjaustarpeet lattiasta kattoon.